Eräässä pienessä kaupungissa asui viehättävä viipertäjäperhe. Perheeseen kuului äiti, isä ja kolme lasta. Äitiä kutsuttiin viipertäjä-äitiksi, isää viipertäjäisäksi, mutta lapsilla oli tyystin komeammat nimet. Koska viipertäjäperhe liikui aina viipertäen, niinpä lapset saivat nimensä kulkunopeuden mukaan. vanhin ja nopein oli Mäkärä, hänestä seuraava oli Kimalainen ja nuorin oli Viipertäjänappula.

Viipertajanappula oli perin yritteliäs, mutta koska hänen jalkansa eivätollet vielä niin nopeat Viipertäjät kuin muilla, niin jäin hän useasti heistä jälkeen.

"Odotakka minua myös," huusi hän aina kun perheen voimin mentiin kavelemään. tavallinen järjestys kävelyllä näytti seuraavalta - kaikkein ensimmäisenä viipertäjäisä, seuravaana viipertäjä-äiti, sitten Mäkärä ja Kimalainen ja tietenkin kaikkein viimeisimmäksi oli jäänyt pieni Viipertäjänappula.

"Voi kun voisin vähän nopeammin viipertää" unelmoi Viipertäjänappula, "saisin omat jalkani nopeammaksi treenata." Koitti Viipertäjänappulan syntymänpäivä. Viipertäjäperhe seisoi nappulan sängyn edessä ja lauloi hänelle syntymänpäivälauloa. See kuului suunnilleen seuravasti:

Eikös ole se suuri onni
että olet meidän Viipertäjänappula,
ja syntymäpäivänä niinkuin naps
saat suuremmaksi ja nopeammaksi!

Laulun lopputtua ojensi viipertäperhe syntymäpäivälapselle lahjapaketin.

"Oi mitä täällä sisällä on?", Ei pystynyt napulla uteliaisuuttaan pettämään. Hän repi paketin kiireesti auki ja lahja oli nähtävilla. Viipertäjänapulla koitti lahjaansa. Se oli kaunis, sikä ja lämmin, - se oli tehty puusta ja sillä olivat pyörä alla.

Isä. "Paljon onnea, koskaan et enää jää meistä jälkeen kävelyretkillä. Täällä pyörällä saat harjoittaa jalkojasi ja tasapainoa ja olet aina vierelämme kun käymme kävelemässä."

"Lähdetään heti kiireesti kävelemään", pyysi Viipertäjänappula.

Niin myös tehtiin. Viipertäjäperhe ryhmittyi kävelylle. Kaikkein ensimmäisenä viipertäjä isä, sitten Viipertäjä-äiti, Mäkärä ja Kimalainen ja lopuksi Viipertäjänappula pyörineen. Nappula istui pyörän päälle ja lykkäsi kerran jaloilla, oli ohi Kimalaisesta, toista kerran jaloilla lykättyään jäi seljän taakse Mäkäräinen. Viipertäjänappulan kasvoille tuli naurunvirne, hänen ei pitänyt enää olla perheen hitain. Enää ei pitänyt kaikkien häntä odotta. Nappula viipersi äidistä ja isästä ohi ja lykkäsi jaloilla lisää vauhtia, no kyllä on erikoista! ajateli hän.

"Seis," huusi isä. Viipertäjänappula pysähtyi, "Mitä nyt siis?", ihmetteli hän.

"Rakas nappula," sanoi isä, "sen joka viiperryspyörällä ajaa pitää myös säännöistä pitää kiinni. Mieletön kaahaaminen ei ole hyväksi, kaahata osaa jokainen, mutta pyri ajamaan samaa vauhtia kuin me kävelemme, niin ei tapahdu onnetto muuksia. Puistossa, puutarhassa ja metsässä voit nopeammin viiperää. Kodulla, pyörätiellä ajaessa pypy vierellämme ja pidä kypärä päässä."

Kun viiperäjäperhe pääsi metsään oli ilo ylimmillään, kaiki lapset saivat ajaa Viipertäjänappulan pyörällä. Vaikka Mäkärä ja Kinalainen osasivat jo kaksipyöräisellä liikua - ei ollut heidän ilonsa vähäisempi.

"Minä olen moottoripyöräilijöiden kuningas," huusi Mäkärä ja kiisi pitkin metsäpolkua.

"Minä olen kuuluisa sirkustoiteilija yhdessä hevoseni kanssa," huusi Kimalainen päästeli pitkin suon pitkospuupolkua.

"Mutta minä," sanoi Viipertäjänappula, "olen maailman onnellisin Viipertäjänappula!"